perjantai 27. marraskuuta 2015

Värimaailma RFID-paikantimille

Valitsin nämä värit, koska nämä ovat selkeitä ja silmään pistäviä. Yritin valita mahdollisimman houkuttelevia värejä jotka houkuttelisi asiakkaita. Ala puolella näet valitsemani värit. Punanen on sairaalan logossa, hoitajilla on yleensä sinistä työvaatteissa, vaalean ruskea väri kertoo siitä minne melko usein tavarat putoavat eli pihalle, oranssi väri taas kertoo että porkkanan syönti parantaa näkökykyä että näkee paremmina hukatut tavarat.

Slogan RFID-paikannuslaitteelle



Ideana oli keksiä sellainen slougani joka kuvastaisi hyvin tuotetta/yritystämme. Pienen mietiskelyn jälkeen keksimme tälläisen slouganin joka minusta on sellainen joka on mieleen painuva.

torstai 26. marraskuuta 2015

Havainnointi tehtävä

Huomiota kuvassa herättää iso fontti koko. Mielenkiinnon herättää herkullisen näköinen pulla kuvassa.  Ostopäätöksen ratkaisee hinta joka tässä kuvassa on aika edullinen kahvista ja pullasta. Kyltti oli sijoitettu hyvin ovi aukon viereen että ihmiset huomaavat varmasti tarjouksen.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ulkomainontasuunnitelma

Tarkoitukseni olisi saaada ulkomainnolla mahdollisimman paljon tuotteelleni ja yritykselleni näkyvyyttä. Pyrin mainoksella siihen että asiakas menis verkkosivuille katselemaan erinlaisia tuotteita mitä on tarjolla. Tärkeää on että asiakkaani asiakkaat löytävät arvotavarat, koska eivät välttämättä itse muista mihin ovat jättäneet arvotavaransa.

 Hintalaskelma

perjantai 6. marraskuuta 2015

myymäni tuotteen fontti malli

(Bookman old style) Minusta tämä fontti oli selkeä ja kuvastaa hyvin myymääni tuotetta ja tätä fontti on sopiva moneen asiaan. Alapuolella näet mallin minkä näköinen tuo kyseinen fontti on.